Janne Lounatvuori / Kaiku Studios. Kuva Johannes Ekholm.
Indie on uusi valtavirta ja elektro on uusi dance. Suomalaiset elektronisen musiikin artistit ja levy-yhtiöt tanssittavat nyt klubbailijoita ja elektronisen musiikin ystäviä ympäri maailmaa.
Seitsemän vuotta sitten suomalainen rock kantautui maailmalla kenties useampiin korvapareihin kuin koskaan. Vasta läpimurron tehnyt The Rasmus julkaisi albuminsa Dead Letters, viisi platina- ja kahdeksan kultalevä myyneet kaikkien aikojen parhaiten menestyneen suomalaislevyn. Pari vuotta myöhemmin HIM nousi USA:n listan kahdenkymmenen kärkeen Love Metal -albuminsa kanssa.
Sen jälkeen Suomen mainstream-rock-kiuas on alkanut hiipua. Sunrise Avenuen melko lyhytikäisen hittiuran lisäksi viime vuodet eivät ole olleet mitään riemujuhlaa suomalaisille rockbändeille – ainakaan mikäli ulkomaanmenestystä pidetään mittarina.
Niin sanottu oikea metallimusiikki on toki luku sinänsä. Se on Suomen ylpeys, tavaramerkki ja ensisijainen vientituote, sitä kai tuskin kukaan yrittää kiistää.
Musiikkiteollisuus on toki kokenut samassa ajassa suuria muutoksia. Isojen areenoiden valtavirtarock ei kivikautisessa muodossaan ole enää houkutteleva tuote. Sen sijaan kysyntä pienempien genrejen musiikille kasvaa kasvamistaan: elektroninen tanssimusiikki oli vielä 2000-luvun alussa marginaalista musiikkia, mutta ainakin nuoremman yleisön korvissa se alkaa olla illanviettojen perusääniraita.
Le Corps Mince de Francoise. Kuva Johannes Ekholm.
JAAKKO ”JS16” SALOVAARAN tuottamat Daruden ja Bomfunk MC’sin hitit nostivat jo kymmenen vuotta sitten suomalaista dancea listoille ympäri maailman. Vuonna 2010 suomalaista elektroa, technoa, housea ja syntsapoppia on tarjolla paljon ja se on laadukasta. Suomalainen konemusiikki on huomattu myös ulkomailla – jopa paremmin kuin kotimaassa.
Kirjava kattaus elektroa
Kotimaisen elektronisen klubimusiikin ja popin kirjo on vaikuttava. Kenties aktiivisinta työtä tekee Top Billin -levymerkki, joka julkaisee tällä hetkellä digitaalisessa muodossa enemmän klubimusiikkia kuin kukaan muu Suomessa. Biisit sekä Top Billinin omalla nimellä että muiden artistien kuten Femme En Fourrure, kiertävät DJ:den keikkaseteissä ja musiikkiblogeissa ympäri maailman. Top Billinin alamerkki Nightrunners on keskittynyt melodisempaan, italodisco-vaikutteiseen houseen, jota tekevät esimerkiksi Helsinki 78-82 ja Koobra. Top Billin julkaisee myös paljon tuoretta musiikkia Suomen ulkopuolelta.
New Judas -lafkan artistit kuten Huoratron, Les Gillettes, Downtown ja Le Corps Mince De Françoise kiertävät maailmaa tasaiseen tahtiin, vaikkei yhtiöltä jatkuvasti uusia julkaisuja tulekaan. Myös New Judas -jehu Downtownin eli VILLE HAIMALAN sivuprojekti, houseen erikoistunut Renaissance Man -duo, kasvoi suureksi nimeksi lähes yhdessä yössä.
Uudet elektroniset popduot ovat mediassa kenties näkyvimpiä suuremmalle yleisölle aukeavan musiikkityylin myötä. Vuoden kohunimen Villa Nah’n lisäksi julkisuutta ovat saaneet indie-henkinen Zebra and Snake, pirtsakka TV Off ja humoristinen syntsakaksikko Jesse. Toistaiseksi suurempaa huomiota odottavat ainakin 90-lukuisen klubipopin taituri Shine 2009 ja eeppistä instrumentaalidiskoa työstävä Hannulelauri.
Skweeen ja elektronisen funkin artistit kuten Eero Johannes ja Randy Barracuda keräävät ulkomailla moninkertaisesti huomiota kotimaahansa verrattuna. Vanhemmista nimistä ainakin JORI HULKKONEN ja Op:l Bastards tekevät edelleen relevanttia musiikkia.
Katse Berliiniin
Moni artisti on kuitenkin jättänyt Suomen rehevämpien elektro-laitumien edessä. Jos vielä 2000-luvun alussa massapako suuntautui Barcelonaan, nyt Berliini on ottanut suomalaisten muusikkojen epävirallisen kakkoskodin aseman.
“En tiedä onko Berliinissä helpompaa, mutta ainakin siellä on parempia mahdollisuuksia ja enemmän alan ihmisiä. Ainakin meidän alallamme ja genreissä on enemmän keikkapaikkoja, ihmisiä, artisteja ja kollegoja”, kertoo suomalaisten muusikoiden Berliiniin perustaman Kaiku-studion JONAS VERWIJNEN.
“Rakastan myös Helsinkiä, mutta jotenkin voin tehdä enemmän töitä Berliinistä, vaikka täällä on paljon työttömyyttä. Se ei tarkoita sitä, etteikö Helsingistä käsin voisi tehdä näitä töitä, vaan enemmänkin se on henkilökohtainen mielipiteeni ja haluni”, musiikin tuotantoa ja bändien managerointia Kaikun kautta tekeva Verwijnen lisää.
Kaiku tekee paljon töitä suomalaisten bändien eteen ulkomailla tarjoamalla näille tuotantoa, kontakteja, kietueita ja konsultointia. Asiakkaisiin kuuluvat esimerkiksi norjalaiset Whitest Boy Alive, King Of Convenience ja Annie sekä kotimaisista muun muassa Joensuu 1685, Zebra and Snake, Le Corps Mince De Françoise sekä lukuisat New Judas -merkin artist.
Obi Blanche. Kuva Johannes Ekholm.
Merta edempänä kalassa?
HIM julkaisi aiemmin tänä vuonna seitsemännen albuminsa Screamworks: Love In Theory And Practice, joka nousi odotetusti listaykköseksi kotimaassa ja jopa Iso-Britanniassa. Silti levy oli pettymys jopa yhtyeen vanhoille faneille ja on myynyt edeltäjäänsä kehnommin.
Vähemmän odotettu oli maaliskuussa ilmestyneen Villa Nahin debyyttilevy Origin ja etenkin se, että levy sijoittui Suomen albumilistan seitsemänneksi. Moni ei vielä vuodenvaihteessa edes tiennyt, mikä Villa Nah on. Albumi on saanut poikkeuksetta positiivisen vastaanoton ulkomaisessa lehdistössä ja herättänyt kuhinaa musiikkiblogeissa, mutta yhtyeen suosio on toki vielä äärimmäisen marginaalista verrattuna HIM:in kaltaiseen mammuttiin.
“Ehkä kyse on kuitenkin tietynlaisesta näköharhasta. Renaissance Man, Top Billin ja vastaavat ovat aika underground -ilmiöitä, mutta kertovat kuitenkin siitä, että kontaktit ovat auki ja suomalaista elektronista musiikkia osataan viedä omatoimisesti maailmalle. Se on vitun hieno juttu, sillä jos me ei viedä, niin joku muu kyllä vie”, pohdiskelee Imatran Voimastakin tuttu, hiljattain soolodebyyttinsä julkaissut elektromuusikko Randy Barracuda, oikealta nimeltään PERTTU HÄKKINEN.
Silti ilmiö on selvästi havaittava: suomalaisella elektronisella tanssimusiikilla on kysyntää muualla maailmalla kenties enemmän kuin koskaan.
“Emme me ajattele tai ymmärrä markkinoita lainkaan. Teemme musiikkia ihan vain tekemisen ilosta. Olemme mielestäni tämmöinen omituinen pikkubändi”, toteaa Villa Nahin JUHO PAALOSMAA. ”Omituisen pikkubändin” albumia kuitenkin kutsuttiin juuri brittiläisessä Q-lehdessä “ajattomaksi popiksi” ja NME:ssä ”elektropopin romanttisen liekin uudelleen sytyttäjäksi”.
Vielä kymmenen vuotta sitten pioneerit kuten Jori Hulkkonen, Jimi Tenor ja Pan Sonic olivat suomalaisille lähinnä hassuja kuriositeetteja, vaikka muualla arvostusta herui. Asenteet ovat viime vuosina kuitenkin muuttuneet radikaalisti ja tämän päivän villanaheille ja tvoffeille voi ennustaa paljon parempaa tulevaisuutta myös kotimarkkinoilla.†
Teksti Teemu Fiilin Kuvat Johannes Ekholm
Light snow 
