
Kuva Lahden muotoiluinstituutti / Hub Helsinki.
”Eltsun nurtsin tilalle flättii ja objektei, parkissa pitäisi olla toinen puuli.” Uusien skeittiparkkien lisäksi kaupunkilaiset toivovat taidekatuja, kohtaamispaikkoja ja kotien avaamista matkailijoille.
Helsingin kaupunki järjesti toukokuussa Hub Helsingin kanssa kaupunkilaisille suunnatun ideointipäivän, jolla kerättiin kaupunkilaisten ajatuksia ja ideoita kaupungin kehittämiseen. Päivän aikana järjestettiin yhteensä yli sata keskustelu- ja ideointitapahtumaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Lahdessa.
”Jokaisessa kaupungissa keskeinen toimintamoodi olivat pienten tapahtumien lisäksi ideointipartiot, jotka kyselivät päivän aikana kaupunkilaisilta ideoita kaupungin kehittämiseen”, Hub Helsingin SAMI OINONEN kertoo.
Tapahtumissa ja kaduilla täytettiin kaikkineen noin 2 000 ideakorttia, minkä lisäksi ideoita ja kehitysehdotuksia oli mahdollista jättää World Design Capital 2012 -verkkosivustolle toukokuun loppuun asti. Ideoita antoivat kaikenikäiset ihmiset skeittipojista nuoriin perheellisiin ja eläkeläisiin. Skeittipuistoissa skeittarit eivät tyytyneet vain kirjoittamaan ehdotuksiaan, vaan ideoiden mukana tuli myös piirustukset kaivattujen ramppien ja poolien muodoista.
”Ideoita tuli kaikkineen tuhansia. Niiden suuri määrä kertoo, että kaupunkilaiset halusivat osallistua ideointiin. Ihmiset eivät myöskään kieltäytyneet ideoiden antamisesta katupartioiden lähestyessä heitä”, Oinonen kertoo.
”Tämänkaltaisista ideointitapahtumista vakiomäärä eli yksi prosentti on sellaisia merkittäviä havaintoja, joita ei ole aiemmin pohdittu esimerkiksi kaupungin toimesta. Tästä pyramidin kärjestä löytyy tiettyjä teemoja ja osa-alueita, joille löytyy omistajuus. 3 000 ideasta erittäin hyviä löytyy siis noin 30.”
Ovia kaupunkitiloihin ja koteihin
Eri alojen ammattilaisista koostuva Hub Helsinki jakoi ideat kahdeksaan eri teemaan. Raportti luovutettiin kaupunkien edustajille ja sen englanninkielinen versio ICSID-järjestölle, joka on World Design Capital -hankkeen kansainvälinen taustajärjestö.
Teemoista muun muassa siisteys ja jätehuollon toimivuus toivat runsaasti ideoita, joista ehkä päällimmäiseksi nousi jätepussiautomaattien sijoittaminen puistoihin. Paljon toivottiin myös kaupungin viihtyisyyden lisäämistä muun muassa julkisivuja ja puistoreittejä parantamalla.
”Kaupunginosien paikallispiirteiden ja identiteetin korostaminen nousivat laajaksi teemaksi. Miten paikallispiirteitä korostetaan? Käpylällä on vahva identiteetti, miten luoda muille kaupunginosille yhtä vahva yhtenäisyyden tuntu?”, Oinonen kysyy. ”Myös arjen design -käsite nousi vahvasti esiin. Halutaan, että kaupunkilaisille tarjotaan mahdollisuuksia tuoda oma kädenjälki kaupunkikuvaan. Yksi hieno idea oli, että tehdään Fredasta kaupunkilaisten taidekatu.”
”Paljon ehdotettiin myös sitä, että design kuuluu kaikille ja annetaan kaupunkilaisille mahdollisuus ’home sherpa’ -toimintaan eli kotinsa avaamiseen matkailijoille. Tällaisella toiminnalla voidaan tarjota matkailijoille uudenlainen näkökulma suomalaisuuteen.”
Yksi mielenkiintoisimmista teemoista käsittelee kaupunkilaisten kohtaamisia ikä- ja kansallisuusrajojen yli. ”Kaupunkilaiset kaipasivat monimuotoisia kohtaamisia, tapahtumia ja satunnaisia kohtaamispaikkoja ja verkostoja, lasten ja aikuisten teemapuistoja. Miten senioritalot ja päiväkodit voisivat olla enemmän tekemisissä toistensa kanssa?”, Oinonen pallottelee. ”Monet ulkomaalaiset taas pysyvät omissa ryhmissään ja suomalaiset omissaan, miten voidaan kehittää kansainvälisyyttä ja kanssakäymistä?”
Ideat toteutukseen
Kyynikko ajattelee helposti, että ideoiden kerääminen on tehty, mutta mitään konkreettista ei varmastikaan tapahdu. Oinosen mukaan tarkoitus kuitenkin on, että ideat päätyvät toteutettavaksi.
”Ideat on jaettu teemoiksi sen takia, että ne voidaan osoittaa jollekin tietylle taholle. Ehdotukset eivät etene, ellei niille löydy omistajuutta ja tahoa, jonka vastuulle asia kuuluu”, hän toteaa. ”Esimerkiksi idea skeittiparkkiketjusta voidaan ottaa esiin Nuorisoasiainkeskuksen ja nuorten kanssa. Ideoiden ja palveluiden taakse voi syntyä jopa uusia yrityksiä.”
”On tärkeää, että näistä asioista saadaan jotain tärkeää aikaiseksi jo tänä vuonna. Joitakin aihioita täytyy pilotoida jo esimerkiksi Helsinki Design Weekillä elo-syyskuun vaihteessa, ja vuonna 2011 täytyy jo toteuttaa uusia palveluja. Muotoilupääkaupunkivuonna 2012 tuodaan kaupunkilaisille tiivistymä uusia tapahtumia ja palveluita. Tämän jälkeen prosessi jatkuu eri muodoissa monella rintamalla.” †
Teksti Heini Lehtinen
Helsinki valittiin marraskuussa 2009 maailman muotoilupääkaupungiksi vuodeksi 2012. We Are Helsingin artikkelisarja kertoo Helsingin askeleista kohti World Design Capital 2012 -tapahtumavuotta. www.wdc2012helsinki.fi




Clear 


