
Kaj Kalin. Kuva Hanne Granberg.
Kaj Kalin on suomalaisen muotoilukentän valovoimaisimpia hahmoja, mutta pysyttelee mieluummin varjossa.
Helsinki Design Weekin kansainväliseen neuvonantajaryhmään kuuluva Kaj Kalin tilaa latten Cafe Aallon tarjoilijalta ja naurahtaa:
”Aika lattee valinta.”
Latteus on ehkä viimeinen asia, joka Kaliniin tekee mieli yhdistää. Hänen mielipiteensä ovat rohkeita, jopa radikaaleja. On vaikeaa kuvitella, että kriittisimmätkään ajatukset saisivat kuitenkaan aikaan ärtymystä – niin hyvin hän väitteensä perustelee.
Kalin on näyttelyspesialisti ja oppinut muotoilun asiantuntija, joka on kirjoittanut muotoilusta loputtomasti artikkeleita ja useita kirjoja. Useimmille hänen kasvonsa eivät silti näytä tutuilta.
“En halua olla mikään herra hyvämaku tässä maassa. Se on niin kulahtanutta”, Kalin sanoo.
Ennemmin kuin esitellä itseään julkisuudessa, Kalin haluaa tuoda muita esiin. Hän on kuratoinut yli 200 näyttelyä, toiminut design-konsulttina, -toimittajana, -kriitikkona ja kuraattorina sekä 20 vuotta Designmuseon yli-intendenttinä. Kalin ohjaa opinnäytetöitä Aalto-yliopistossa ja Lahden muotoiluinstituutissa ja hänet on palkittu merkittävällä pohjoismaisella, Torsten ja Wanja Söderbergin säätiön myöntämällä muotoilupalkinnolla. Ajankohtaisin Kalinin projekteista on To Declare -näyttely Tulli- ja pakkahuoneella Helsinki Design Weekillä.

Kaj Kalin. Kuva Hanne Granberg.
”Declare tarkoittaa julistamista, mutta mä en usko paasaamiseen enkä manifesteihin. Täytyy sanoa suoraan, että uskon chill outiin ja chillaamiseen.”
Kalin nojaa taaksepäin Alvar Aallon suunnittelemassa tuolissa. Paksusankaisten silmälasien läpi tunkeva katse on tarkka ja ystävällinen.
Kalin tunnustaa, että hänen mielestään näyttely on vanhanaikainen tapa esittää asioita. Hänen mukaansa käyttötavaraa on järjetöntä laittaa vitriiniin ja lasin taakse. Kalin ihmettelee, miksi arkiesineet pitäisi kokea taiteena.
”Mikä oikeastaan on muotoilunäyttelyn merkitys? Sehän on shoppausta!” Kalin väittää.
Lahjakkuudet esiin
Kalinin kuratoima To Declare -näyttely ei rönsyile. Siinä näkyy Kalinin tapa ajatella. Hän haluaa tuoda estradille uusia ja ennakkoluulottomia suunnittelijoita, joiden potentiaalia Suomessa ei ole vielä huomattu, ja jotka elävät oman design-filosofiansa mukaan. Ulkomaisten muotoilijoiden lisäksi To Declare esittelee kokoelman tuoretta suomalaista vaatesuunnittelua.
”Meillä ei ole koskaan ollut niin paljon lahjakkaita vaatesuunnittelijoita kuin nyt. Ja koskaan heillä ei ole ollut näin vähän vaihtoehtoja. Tämä on se ryhmä, joka jää Habitaren, retron ja Tapiovaaran tuolien varjoon. Suomalainen vaatesuunnittelu on tosi korkealuokkaista. Mutta missä meillä on tehtaat, missä on tuotanto, missä ovat rahoittajat, missä on kunnon Fashion Week? Meillä hallitsee H&M ja kaikki muu”, Kalin sanoo.
Maailman tila on Kalinin työn moraalisena jarruna ja toisaalta hän ammentaa siitä.
”Meidän suurimmat ongelmamme tällä hetkellä ovat ilmastonmuutos, väestöräjähdys, valtava epäoikeudenmukaisuus ja taloudellisen katastrofin mahdollisuus. En usko maailmanloppuun, sillä kriisien kautta asiat uudistuvat.”
”Tässä tilanteessa on hiukan moraalitonta ruveta sanomaan, että hankkimalla vaasin tai juomalasin te parannatte maailmaa. On moraalitonta esitellä kierrätysmuovikamaa. Muovi on ongelman siirtämistä lapsille ja lapsenlapsille”, Kalin pohtii.
”Toivon, että muotoilun ja designin kriisi näkyy myös siinä, mitä Tulli- ja pakkahuoneella on pantu esille. Se on kannanotto. Nyt ei syytetä eikä opeteta tai sanota, että ottakaa mallia. En halua olla mikään tähti, joka sanoo että näin asiat on. Haluan tarjota ihmisille epävarmuutta, koska varmuuden tarjoaminen on valehtelemista.”
To Declaren yhteyteen avautuu Nothing to Declare -myyntinäyttely. Kalinin mukaan sieltä löytyy hyvin, viisaasti ja kivasti valittuja asioita, jotka lisäävät arkisen elämän laatua ja joita voi ostaa hyvällä omallatunnolla. Näyttelyyn etsittiin teoksia ja tuotteita, joilla on sanottavaa. Nyt vaikuttaa kaikin puolin olevan kannanottojen ja keskustelun aika.
”Tärkeintä on se, että ne jotka ovat kiinnostuneita, ovat paikalla, puhuvat, tapaavat toisiaan ja kertovat haluistaan ja toiveistaan.”
Helsinkiin oma muotoilutoimisto
”Milanon huonekalumessuilla käytiin keskustelua siitä, onko koko messuinstituutio kriisissä. Megaluokan tapahtumissa ihmiset väsyvät ja eksyvät. Vaihtaisin messut kivijalkakauppoihin, joissa on jatkuvasti jotain meininkiä. En usko megajuttuihin”, Kalin sanoo ja toteaa, että Helsinki Design Week on siitä hyvä tapahtuma, että se on katu-uskottava ja tarpeeksi pieni.
Kalin haluaisi, että Helsinkiin perustettaisiin kaupungin oma muotoilutoimisto. Hän voisi toimia sen konsulttina.
”Jos Helsinkiin saataisiin design office, jossa olisi hyviä teollisia muotoilijoita, sisustussuunnittelijoita, muotisuunnittelijoita, graafikkoja, todellinen suunnittelun dream team, niin kaupunki olisi meidän materiaalia. Silloin Helsinki pystyisi erottumaan vielä ensi vuoden jälkeenkin. Turisteja tulisi enemmän. Tämä kaupunki olisi entistä seksikkäämpi, entistä makeempi.”
Suomalaisen muotoilun rahoitus on Kalinin mukaan vähäistä ja turvallisuushakuista. Hän kokee, että Suomessa pitäisi valmistua suuriin uudistuksiin sen suhteen, miten design ja muotoilu tulevaisuudessa muuttuvat.
”Haluaisin yhteistyöhön sivistyneen, hauskan, hyvän itsetunnon omaavan miljonäärin kanssa, joka uskoo ajatuksiini muotoilusta ja suostuu ottamaan riskejä. Haluaisin saada jotain alkuun.”
-
Helsinki Design Week: To Declare & Customs Shop 14.–18.9.2011. Tulli- ja pakkahuone, Helsinki. www.helsinkidesignweek.com
Teksti Petra Vuolanen Kuvat Hanne Granberg
Helsinki Design Week 9.–18.9.2011. Ks. koko tapahtumakalenteri www.helsinkidesignweek.com.




Mostly Cloudy 


