
Hub Helsinki aloitti toimintansa viime vuonna. Hub Helsinki organisoi World Design Capital 2012 -ideointipäivän Helsingissä toukokuun loppupuolella. Helsinki Design Weekin aikana Hub Helsingissä pohditaan muun muassa kaupunkipuutarhoja ja yhteisöllistä rakentamista. Mikä Hub Helsinki?
Luovien alojen yritysten toimintamallit ovat uudistuneet ja uudistuvat nopeasti. Ihmiset työskentelevät omillaan erilaisissa verkostoissa, joista kootaan kuhunkin käsillä olevaan projektiin ja hankkeeseen sopiva määrä oikeanlaista osaamista.
Tähän nopeasti leviävään toimintamalliin perustuu myös kaupunkikulttuuria eri tavoin kehittävän Hub Helsingin toiminta. Kansainväliseen hub-verkostoon kuuluva osuuskunta koostuu eri alojen yksittäisistä, omilla tahoillaan työskentelevistä ammattilaisista, joita yhdistää kiinnostus kaupungin kehittämiseen ja uudenlaisten toimintamallien soveltamiseen.
Hub-liike sai alkunsa Lontoossa vuonna 2005, ja hubeja on syntynyt parin viime vuoden aikana runsaasti. Niitä löytyy Sao Paulosta Mumbaihin, lähialueella Helsingistä, Tampereelta, Jyväskylästä, Tukholmasta, Riikasta, Berliinistä, Rotterdamista ja Amsterdamista. Hub Helsinki perustettiin vuonna 2009.
Hub Helsingin aktiivijäseniä on tällä hetkellä reilut 200. Facebook-ryhmään kuuluu lähes 700 toiminnasta kiinnostunutta tai siihen satunnaisemmin osallistuvaa henkilöä. Kaikkineen hubilaisia on maailmanlaajuisesti noin 5 500.
Yli toimialarajojen
”Hubin erityispiirre on toimialarajattomuus”, Hub Helsingin toimitusjohtaja ANNE RAUDASKOSKI kertoo. ”Hub-toiminnan keskiössä on ajatus, että edustamme mahdollisimman monia ammattikuntia. Ideointi ja innovointi onnistuvat parhaiten ryhmässä, jonka diversiteetti on mahdollisimman laaja. Hubilaisia yhdistää kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja innovaatioihin.”
”Nuoret ovat hyvin vastaanottavaisia uudelle, avoimeen yhteisöllisyyteen perustuvan toiminnan kulttuurille, mutta yhtä lailla pyrimme saamaan mukaan seniorikansalaisia ja kaikkia ikäryhmiä siltä väliltä. Ihannetilanne on esimerkiksi se, että saman projektin äärellä on pitkän linjan kokemusta, ehkäpä eläkeläisiä, tekemässä projekteja nuorempien kanssa”, Raudaskoski vinkkaa.
”Hubien toimintamalli riippuu paljon kaupungeittain. Tampereella tarjotaan työtiloja. Meillä Helsingissä toimintaan kuuluu enemmän hankkeiden mahdollistaminen”, Hub Helsingin hallituksen puheenjohtaja SAMI OINONEN jatkaa.
Yhteistyötä Hub Helsinki tekee muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa. Hankkeita toteutetaan yhteistyössä myös muun muassa kansalaisjärjestöjen, kuten Dodon tai lasten hyvinvointiin keskittyvän Anna hyvän kiertää -yhdistyksen kanssa.
Hub Helsinkikin tarjoaa myös toimintatilaa Aleksanterinkadulla sijaitsevista tiloistaan. ”Työskentelytilat ovat avoinna kaikille riippumatta siitä, mistä he tulevat”, Oinonen toteaa.
Yhteiskunnallista yrittämistä
Hub Helsinki on järjestänyt toukokuisen WDC 2012 -ideointipäivän lisäksi muun muassa lukuisia eri asioita käsitteleviä workshopeja. Hubin kautta on tehty myös niin guerrilla-markkinointia Soita mummolle -päivän hyväksi, järjestetty sosiaalisen median käyttökoulutuksia ja kehitetty työmatkapyöräilyä.
Helsinki Design Weekillä Hub Helsinki järjestää ikkunapuutarhoja kehittävän Windowfarms Finland Workshopin ja yhteisöllisestä rakentamisesta tietoa ja ideoita jakavan Urban Cohousing Workshopin, joka jatkuu epävirallisella Unsauna-konferenssilla Arlan saunassa. Näiden lisäksi Hubin tiloissa nähdään The 3 Inch Canvas for Art -taidenäyttely, joka tuo taidetta matkapuhelimien ruuduille.
”Periaatteessa kuka tahansa voi tuoda asian tai ongelman hubin käsiteltäväksi”, Raudaskoski kertoo. ”Ainut kriteeri on se, että haasteessa on jokin yhteiskunnallinen tai yhteisöllinen näkökulma.”
Hub-toiminta liittyy teemallisesti yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen, jossa pyritään tekemään muutoksia yhteiskunnassa nopean toiminnan keinoin. Osuuskuntamuotoisesti toimivan Hubin liiketoimintamalli on yksinkertainen: ihmiset ostavat jäsenyyksiä ja verkostoitumispaketteja, ja jäsenmaksutyyppisesti toimivat maksut mahdollistavat osallistumisen Hub Helsingin järjestämiin tapahtumiin. Myös tapahtumista ja hankejohtamisesta tulee tuloja.
”Toimimme julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin solmukohdassa ja järjestämme paljon tapahtumia ja koordinoimme muutoshankkeita”, Sami Oinonen kertoo.
”Eri tahoilla, kuten Sitralla, World Design Capital 2012 -organisaatiolla tai ministeriöillä voi olla jokin ratkaistava ongelma. Hub voi ottaa vastuun projektin läpiviemisestä”, hän selittää. ”Ympäristöministeriö haluaa esimerkiksi selvittää, miten lähiruuan tuotanto ja saanti pitäisi järjestää lähikaupungeissa. Silloin otamme laajalla kammalla hankkeeseen monitahoisen joukon ihmisiä ja mietimme ratkaisun.”
Toistaiseksi hankkeet ovat olleet paikallisia, mutta kansainvälinen yhteistyö teemallisesti ja maantieteellisesti läheisten Hubien on myös mahdollista.
”Tukholman kanssa yhteinen, läheinen teema on ruoka. Jos taas pohditaan pyöräilymahdollisuuksien kehittämistä Helsingissä, niin on kannattavaa ottaa yhteyttä Amsterdamin Hubiin, josta varmasti löytyy tietoa ja kokemusta kaupunkipyöräilystä.” †
Hub Helsinki, Aleksanterinkatu 16−18, Helsinki. www.hubhelsinki.fi
-
Teksti Heini Lehtinen Kuva Tanja Korvenmaa




Clear 


